SR, International 2015-07-26
Fullständig tablå
Anmärkning
Aktualiteter
Tablåinnehåll
Sisuradion kulttuurimakasiini. Palaamme runsaat 70 vuotta ajassa taaksepäin, syksyyn 1944. Suomi oli tehnyt aselevon Neuvostoliiton kanssa ja rauhan ehtoihin sisältyi vaatimus, että suomalaiset karkottavat saksalaiset sotilaat Lapista. 6. syyskuuta tuli evakuointikäsky koskien koko Lappia ja Pohjois-Suomen itäisiä kuntia. 75% Lapin väestöstä evakuoitiin, eli yli 100.000 henkeä, heistä puolet Ruotsin puolelle. Ohjelman toimittaa Kaarina Honkanen. Lapin sota Tapaamme Kultuurisunnuntaissa Lapin sodan kokeneita. Väinö Hyvösen muistelmia. Saksalaisten vetäytyminen tapahtui hitaasti ja Neuvostoliiton valvontakomission päällikkö esitti vaatimuksen, että jos suomalaiset eivät saa ripeästi saksalaisia pois Suomen alueelta, tulevat neuvostojoukot avuksi. Sotatoimet oli aloitettava viimeistään 1.10. Klo 8 aamulla. Ensimmäinen taistelu käytiin lokakuun ensimmäisenä päivänä klo 7.45. Röytän satamassa Torniossa. 15 minuuttia ennen Valvontaklomission esittämän määräajan kulumista umpeen. Näin alkoi ns Lapin sota. Näin sakslaisista aseveljistä tuli hetkessä vihollisia, veteraani Väinö Hyvönen. Laila Eliasson, Vilhelminan museon indendentti. Vilheminaan tuli lauantaina 28. syyskuuta 900 pakolaista - junalla Gällivaarasta - Suurin osa heistä oli aloittanut pakomatkan Kittilästä. Vilhelminassa oli silloin 1000 asukasta. Yhdessä hetkessä kunnan asukasluku siis kaksinkertaistui.Vilhelminan vanhalla hautausmaalla on korkea muistokivi. Kiveen on kaiverrettu 36 nimeä suuri haudatuista on lapsia. He menehtyivät pian tulonsa jälkeen kurkkumätään ja punatautiin.Vilhelminan museon intendentti Laila Eliasson lukee nimiä hautamuistomerkistä Anja Olofsson os. Ojanperä Pellosta. Tapaamme nyt pakolaisia, jotka saivat jättää kotinsa. Siviiliväestöä oli evakuoitu jo loppukesästä partisaaniuhan takia. Mutta pitkään vallitsi epätietoisuus tuleeko lähtö, vai saako jäädä. Pellosta kotoisin oleva - Anja Olofsson os. Ojanperä kertoo. Irma Larsson, os. Kurkela, Torniosta, pyydettiin Haaparannalle , ns täisaunotukseen tulkiksi. Maire Sjöström. Yksi "lehmitytöistä". Hän tuli lehmien kanssa Sodankylästä Västerbottenin sisämaahan Norsjöhön. Matka kesti kuukauden! Hänet sijoitetiin Olofsforsin kylään, jossa lehmille löytyi navettapaikat. Ulla Rantapää oli evakkoon lähtiessään vain runsaan vuoden. Ulla on korvat höröllä kuunnellut kertomuksia evakkomatkasta. Denis Sundberg oli Västerbottenissa oli majoituspäällikkönä. Hän oli myös Uumajan silloinen kaupunginarkkitehti. Skellefteålainen Sonja Puikko tuli nuorena tyttönä evakkoon. Sodan päätyttyä Sonja Puikko kirjoitti evakkoajan muistoistaan erään kustantajan järjestämään kirjoituskilpailuun. Tekstejä on julkaistu "tuhkasta nousi Lappi" -kirjassa. Sonja lukee osan omaa tekstiään. Taistelut päättyivät marraskuun alussa 1944. Sota päättyi lopullisesti 27.4.1945. Suomalaisia sotilaita kaatui 774 ja haavoittui 2094. Saksalaisia kaatui 1000 ja haavoittui yli 2000. 1300 otettiin sotavangeiksi. Miinanraivauksessa kuoli 72 miestä ja haavoittui 141. Ohjelma on uusinta huhtikuulta 2015.
Anmärkning
Kultur
Tablåinnehåll
Sveriges Radio Sisuradio tarjoaa ohjelmaa laidasta laitaan Ruotsin suomenkieliselle ja meänkieliselle väestölle. / Sveriges Radio Sisuradio gör program för, av och med folk med anknytning och intresse för finska och meänkieli i Sverige.

Meän raation sunnuntaimakasiini. Meänraatio tekkee rajatonta ja ihmisläheistä raatiota meänkielelä joka päivä ympäri vuen./ Meänraatio gör gränslös och vardagsnära radio på tornedalsfinska/meänkieli - varje dag året om.
Anmärkning
Aktualiteter
Tablåinnehåll
Sveriges Radio Sisuradio tarjoaa ohjelmaa laidasta laitaan Ruotsin suomenkieliselle ja meänkieliselle väestölle. / Sveriges Radio Sisuradio gör program för, av och med folk med anknytning och intresse för finska och meänkieli i Sverige.
Anmärkning
Aktualiteter
Tablåinnehåll
Det enda trespråkiga programmet för unga. Meänraatio tekkee rajatonta ja ihmisläheistä raatiota meänkielelä joka päivä ympäri vuen./ Meänraatio gör gränslös och vardagsnära radio på tornedalsfinska/meänkieli - varje dag året om.
Anmärkning
Övrig musik
Anmärkning
Övrig musik
Anmärkning
Aktualiteter
Tablåinnehåll
Sveriges Radio Sisuradio tarjoaa ohjelmaa laidasta laitaan Ruotsin suomenkieliselle ja meänkieliselle väestölle. / Sveriges Radio Sisuradio gör program för, av och med folk med anknytning och intresse för finska och meänkieli i Sverige.
Anmärkning
Aktualiteter
Tablåinnehåll
Tuloksia, tilanteita ja selityksiä. Lähetyksessä on asiaa jalkapalloarvonnoista, lauantaina 25.7. selvisi millaisen vastuksen Suomi ja Ruotsi saavat MM-karsintoihin Venäjän jalkapallon MM-kisoihin 2018 ja kuulemme muistakin jalkapallotapahtumista. Lisäksi suunnistuksen O-ringenistä asiaa, meillä on juttua pyöräilystä eri näkökulmista. Kuulet mitä on kasa-ammunta ja luvassa on juttua monesta muustakin lajista ennen iltaseitsemää. Viimeisellä tunnilla on vuorossa mm keihässankari Matti Järvisestä kertova Kiveen Hakatut. Pekka Ranta
Anmärkning
Sport
Anmärkning
Övrig musik
Anmärkning
Aktualiteter
Utgivning
År/datum
2015-07-26
Kanal
Utgivning
Stockholm : SR, International
Utgivningsland
Sverige
Exemplar
Ljud
stereo
Filbeskrivning
48 kHz, 160 kbit/s
Leverantör
SR
Arkivnummer
XA_sr_srifm_2015-07-26