Skriv ut sidan
Länk till sidan

SR, International 2015-07-31

Fullständig tablå

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Ajan tasalla aamusta pitäen. Västmanlandin palojen alkamisesta tulee vuosi, Värmlannissa taas pidetään tulevana viikonloppuna niittotalkoot. Lukupiiriuusinnassa Katja Kaukosen Kohina ja aamun vieraana urkuri Kira Lankinen. Kira Lankinen laittaa urut soimaan Aamun vieras on Kira Lankinen, Tukholman suomalaisen seurakunnan toinen naiskanttoriurkureista. Naisiahan alkaa olla nykyään kanttoreina useampia kuin miehiä. Marja Siekkinen jutustelee Kira Lankisen kanssa uruista, niillä soittamisesta ja laulamisesta ja laulattamisesta. Kiralla on kaksi kuoroa harjoittevanaan Tukholman suomalaisessa seurakunnassa. Lukupiiri paneutuu Kohinan maailmaan Kesäaikaan Huomenta Ruotsissa käydään läpi Sisuradion Lukupiirin menneitä kokoontumisia. Viime vuoden syyskauden ensimmäisessä tapaamisessa tutkailussa oli Katja Kaukosen uusin romaani Kohina. Lukupiiriläisille Keijo Knutakselle, Anna Pilviselle ja Hanna Hallakummulle kirja oli rankka, mutta hyvinkin lumoava ja paljon ajatuksia herättävä lukukokemus. Värmlannissa valmistaudutaan niittotalkoisiin Kymmenen vuodena ajan on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Värmlannissa lähellä Norjan rajaa Röjdåforssissa kokoonnuttu niittotalkoisiin. Talkoopaikka on vähän tunnettu, mutta kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi todettu vanha metsäsuomalainen pientila Fjolperstorp. Talkoot järjestävät paikallinen luonnonsuojeluyhdistys ja tilan omistava Ekosofia Ideell Stiftelse. Västmanlandin metsäpalojen syttymisestä vuosi Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi viime kesän Västmanlandin suuren metsäpalon syttymisestä. Palossa tuhoutui nelisentoista tuhatta hehtaaria metsää, 25 rakennusta ja yksi henkilö menetti henkensä. Lisäksi kymmeniä koteja jouduttiin evakuoimaan. Metsäpalo työllisti monen viikon ajan sammutöissä ahertavien lisäksi satoja vapaaehtoisia. Virsbossa asuva palomies Ari-Pekka Leskelä keskyetti silloin kesälomansa ja sanoo palon vaikuttaneen häneen. Hän on tänään aivan toinen ihminen. Timo Laine

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Sveriges Radio Sisuradio tarjoaa ohjelmaa laidasta laitaan Ruotsin suomenkieliselle ja meänkieliselle väestölle. / Sveriges Radio Sisuradio gör program för, av och med folk med anknytning och intresse för finska och meänkieli i Sverige.

Samiska nyheter på svenska O??asat, dálkedie?ut ja áigeguovdilis ságat, mánáid- ja nuoraidprográmmat, musihkka ja guoimmuheapmi/ Nyheter, väderrapporter och aktualiteter, barn- och ungdomsprogram samt musik och underhållning.

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Áigeguovdilis ja servvodat ságat oarjánsámegillii./I Åarjelsaemien hör du aktualitets och samhällsbevakning på sydsamiska.

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Samsändning med NRK Sámi Radio Morgonprogram vardagar 07.05 - 09.00

Anmärkning
Kultur

Anmärkning
Övrig musik

Anmärkning
Övrig musik

Tablåinnehåll
Warar iyo Barnaamijyo Af Soomali ah

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Nyheter och program på romani

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
???? ?????? ?????? ????

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
??????? ??? ?????? 14.30 ??? 15.00 ??? ?????? ?????? ???????

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Your best source of news from Sweden

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Samiska nyheter på svenska O??asat, dálkedie?ut ja áigeguovdilis ságat, mánáid- ja nuoraidprográmmat, musihkka ja guoimmuheapmi/ Nyheter, väderrapporter och aktualiteter, barn- och ungdomsprogram samt musik och underhållning.

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Rádio Sápmi

Tablåinnehåll
Sveriges Radio Sisuradio tarjoaa ohjelmaa laidasta laitaan Ruotsin suomenkieliselle ja meänkieliselle väestölle. / Sveriges Radio Sisuradio gör program för, av och med folk med anknytning och intresse för finska och meänkieli i Sverige.

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Uutis- ja ajankohtaisohjelma ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta. Göteborgin keskiviikkoinen maanjäristys ei ollut poikkeuksellinen. Maa järisee Pohjoismaissa tuhansia kertoja vuodessa. Maanjäristysten ohella perjantain Studio Sisussa puhutaan myös liikenteestä ja eläimistä. Ahvenanmaalla aiotaan pudottaa rattijuomuksen promillerajaa ja haikarat ovat tehneet paluun Skåneen. Mutta onko kyseessä ekosysteemille tärkeä laji? Lotta Hoppu

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Lastenohjelma. Tiesitkö, että Tukholmassa asuu robotteja? Roketissa tavataan taas Lenny, jolta eivät jutut lopu kesken. Ohjelman on toimittanut Tuomas Ojala. Se on uusinta vuodelta 2014. Musiikki: Katso SOITTOLISTA. LENNY OCH ROBOTARNA. 4-årige Lenny låter fantasin flöda igen. Repris från 2014. Programmet är på finska.

Anmärkning
För barn, Repris

Anmärkning
Övrig musik

Anmärkning
Aktualiteter

Tablåinnehåll
Warar iyo Barnaamijyo Af Soomali ah

Anmärkning
Aktualiteter, Repris

Tablåinnehåll
Nyheter och program på romani

Anmärkning
Aktualiteter, Repris

Tablåinnehåll
???? ?????? ?????? ???? Från

Anmärkning
Aktualiteter, Repris

Tablåinnehåll
??????? ??? ?????? 14.30 ??? 15.00 ??? ?????? ?????? ???????

Anmärkning
Aktualiteter, Repris

Tablåinnehåll
Your best source of news from Sweden

Anmärkning
Aktualiteter, Repris

Anmärkning
Aktualiteter

Utgivning

År/datum
2015-07-31

Utgivning
Stockholm : SR, International

Utgivningsland
Sverige

Exemplar

Ljud
stereo

Filbeskrivning
48 kHz, 160 kbit/s

Leverantör
SR

Arkivnummer
XA_sr_srifm_2015-07-31

Kungl. biblioteket